“Olen tutkijana ollut paljon myös haastateltavana ja miettinyt, miten haluaisin tulla kohdatuksi. Riski on siinä, jos ajatellaan ettei haittaa, jos haastateltava suuttuu. Silloin luottamus ammattikuntaan kärsii ja ihmiset vetäytyvät paskamyrskyn pelossa. Minusta sovittelujournalismissa toimittaja tuntee vastuuta myös haastateltavaa kohtaan. Se olisi se ekstra-elementti, kunnioitetaan myös jutun teon jälkeistä aikaa.”
- Ihmisoikeustutkija ja sovittelija, Tampereen yliopistoSovitteluprosesseissa pyritään rakentamaan tila ja tilanne, jossa erimieliset osapuolet voivat kohdata toisensa turvallisesti ja luottamuksellisesti. Sovittelu perustuu vapaaehtoisuuteen, eli kaikkien osapuolten on oltava halukkaita osallistumaan prosessiin ja heillä on myös oikeus keskeyttää prosessi. Keskustelun säännöistä sovitaan yhdessä ja sovittelijan tehtävä on huolehtia, että niistä pidetään kiinni. Sovittelija ei ohjaa keskustelua kohti jotain tiettyä tavoitetta, vaan lopputulos on osapuolten omissa käsissä. Sovittelija huolehtii kuitenkin siitä, ettei kumpikaan osapuoli pääse manipuloimaan toista eikä esimerkiksi johdattele heikommassa valta-asemassa olevaa epäreiluun sopimukseen.
Tämä sovittelun perusasetelma voi auttaa myös konfliktiherkkien aiheiden journalistisessa käsittelyssä. Kiistojen sovitteleminen ei ole journalismin eikä journalistin tehtävä, mutta keskustelun ja eri näkökulmien kohtaamisen mahdollistaminen on. Julkisuus vaikuttaa väistämättä konfliktien kehittymiseen, joten journalistin on syytä olla valveilla sen suhteen, millaisia keskusteluasemia eri osapuolille petaa.
Kuten sovittelussa, myös journalistisessa prosessissa ohjenuorana voidaan pitää osapuolten oikeutta tulla ymmärretyksi ja vakavasti otetuksi. On tavallista, että ristiriitatilanteissa osapuolet kokevat julkisuuden olleen puolueellista ja oman näkökulmansa tulleen vähätellyksi tai väärin esitetyksi. Tämä puolestaan voi vaikeuttaa itse asian käsittelyä ja kärjistää vastakkainasettelua, ja hankaloittaa myös tulevien juttujen tekemistä. Siksi myös journalistisen prosessin tasapuolisuudesta ja luotettavuudesta on syytä pitää huolta.
Erilaiset tahot vaativat erilaisia otteita
Journalististen juttujen taustalla olevat kohtaamiset ovat tietenkin hyvin erilaisia riippuen siitä, millaisia toimijoita keskustelun osapuolina on. On tärkeää ottaa huomioon vallan tasapaino ja tunnistaa osapuolten viiteryhmät ja sidonnaisuudet. Näitä taustoja voi avata myös itse jutuissa. Jos osallisina ovat yhtäältä esimerkiksi virkamiehet, poliitikot tai yritysten viestintäammattilaiset ja toisaalta tavalliset kansalaiset, tasa-arvoinen kohtaaminen ei synny vain päästämällä osapuolet vuorotellen ääneen, vaan yleisölle on tehtävä selväksi, millaisesta asemasta kukin puhuu.
Sovitteleva ote ei välttämättä sovikaan kaikkiin tilanteisiin tai aiheisiin. Esimerkiksi politiikan toimittajalle ajatus luottamuksen rakentamisesta ja haastateltavien tukemisesta voi tuntua suorastaan vastenmieliseltä. Sen sijaan vaikkapa paikallisyhteisöjen ja vähemmistöjen kanssa työskenneltäessä toimittajalta edellytetään toisenlaisia vuorovaikutustaitoja ja ymmärrystä sille, mitä vaikutuksia julkisuudella voi olla jutun kohteille. Dialogisuuden näkökulmasta voikin ajatella, että viestien kirkastaminen ja jännitteen selkiyttäminen edellyttävät joskus kriittisyyttä ja tiukkoja kysymyksiä, joskus taas osallistamista ja tukemista. Niille, jotka pääsevät harvoin ääneen, voidaan luoda lisää tilaa ja tavallisesti äänekkäimmiltä voidaan edellyttää kuuntelemista.
Rakennusinsinööriopiskelijat ja työnantaja kohtaavat
Toimittaja Veera Tegelberg teki Savon Sanomiin jutun, jonka aiheena oli maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden hankaluus valmistua ja työllistyä, koska heidän on vaikea saada työharjoittelupaikkoja (“Ura tyssää jo ennen paperien saantia”, 15.2.2017). Toimittaja kutsui kaksi rakennusalan opiskelijaa keskustelemaan asiasta työnantajia edustaneen toimitusjohtajan kanssa ja asettui itse tarkkailijan ja kuuntelijan rooliin. Jutussa kuvattiin opiskelijoiden esittämiä kysymyksiä, toimitusjohtajan reaktioita ja vastauksia sekä tapaamisen tunnelmaa. Juttu alkaa vuoropuhelulla:
– Olisiko sinusta parempi, jos me muuttaisimme töiden takia pois, vaikka Dubaihin? kysyy rakennusinsinööriopiskelija Mohammed Al-Sammarraie rauhallisesti ja tuijottaa toimitusjohtaja Pasi Pitkästä suoraan silmiin.
– Ei tietenkään, vastaa kuopiolaisen rakennusyhtiö Kumonin johtaja Pitkänen nopeasti.
– Teidät on koulutettu meidän verovaroillamme.
Kuopiolaisen rakennusyhtiön toimistossa ollaan ongelman ytimessä. Yhä useammalla maahanmuuttajalla on korkeakoulututkinto, mutta koulutusta vastaavaa työtä on vaikea saada.
Juttu osoitti, että kohtaaminen voi toimia tekstin kantavana rakenteena, tuottaa kiinnostavaa draamallista sisältöä ja samalla oivalluksia jutun kohteille. Tegelbergin mukaan teksti olisi voinut jäädä kahden erilaisen näkökulman rinnakkaiseksi esittelemiseksi, jos ensin olisi haastateltu erikseen opiskelijat ja sitten soitettu kierros liittoihin ja työnantajille. Nyt järjestetyssä kohtaamisessa aihe käsiteltiin keskustelevasti ja vastavuoroisesti, mutta ei kritiikittömästi, sillä opiskelijoilla oli halu saada vastauksia ja perusteluja. Näin jutussa myös päästiin stereotypioiden (esimerkiksi mielikuva kielitaidottomuudesta) yli puhumaan konkreettisista työllistymisen esteistä ja mahdollisuuksista reagoida niihin.
Jutun tekemisen jälkeen toimituksen uutistuottaja arveli, että tällainen jutuntekotapa sopii erityisesti tilanteisiin, joissa kysymyksiin saataisiin muuten varsin ennalta-arvattavia kommentteja. Kohtaaminen voi siis yllättää niin tekijät kuin yleisönkin.
Sovitteluprosessit voivat paljastaa senkin, jos osapuolet ovat liian kaukana toisistaan kyetäkseen käsittelemään asiaa yhdessä. Näin voi käydä myös journalistisessa prosessissa: jos halua aitoon keskusteluun ja vuorovaikutukseen ei ole, julkisuutta saatetaan myös manipuloida ja käyttää oman agendan ajamiseen. Hankalien keskustelijoiden kohdalla onkin oltava erityisen huolellinen kysymisen ja kuuntelemisen tavoissa, sekä tarvittaessa tehtävä myös keskustelun hankaluus näkyväksi niin osapuolille kuin yleisöllekin.
Julkisuuspeliä pelaavien tahojen kanssa toimiessa tai vaikkapa populistisista liikkeistä raportoitaessa on hyvä muistaa muutama ajatus. Ensinnäkin media tarttuu helposti iskeviin letkautuksiin, joiden toistamisessa on riskinä, että media alkaa toimia pelkkänä kaiuttimena. Heppoisten iskusanojen taakse kannattaa aina pyrkiä ja perusteluja penätä. Toiseksi, populististen puheenvuorojen esiin nostamia aiheita ei kannata vähätellä, mutta niihin ei tarvitse tarttua tarjotuissa kehyksissä. Huomion siirtäminen julkisuuden toimijoista niihin ihmisiin, joille populistinen viesti on suunnattu, voi avata keinon päästä käsittelemään niitä retoriikan takana olevia todellisia huolia, joista populistit usein syyttävät “mediaeliitin” vaikenevan.
Populismista on puhuttu viime aikoina paljon erityisenä haasteena poliittiselle julkisuudelle. Populistiselle retoriikalle tyypilliset provokaatiot voivat helposti kaapata tilan asialliselta keskustelulta, mutta toisaalta provokaatioiden huomiotta jättäminen mahdollistaa syytökset syrjinnästä ja vähättelystä. Tätä hankalaa yhtälöä on ratkottu useissa tutkimus- ja kirjaprojekteissa.
Severi Hämärin tiivistys populismin ja median suhteestaErityisesti Perussuomalaisten retoriikkaa käsitellään Emilia Palosen ja Tuija Saresman toimittamassa teoksessa Jätkät ja jytkyt.
Jätkät ja jytkyt-teoksen esittely
Jumiutunutta asetelmaa purkamaan
Voi olla myös, että niin asianosaiset, toimittajat kuin yleisökin ovat jo kyllästyneet käsillä olevaan kiistaan. Etenkin aiheissa, joilla on pitkä historia ja vakiintuneet argumentit vastakkain, voi olla hankalaa löytää uutisarvoisia näkökulmia ja motivoida ihmisiä keskusteluun. Eri suunnissa voidaan ajatella, että “noiden kanta kyllä tiedetään, mitäpä se hyödyttää”. Myös mediatoimija itse voi olla leimautunut jommankumman leirin tukijaksi. Juuri tällaisten jumien purkamisessa sovitteleva ote voi auttaa. Juttuprosessin voi aloittaa vaikkapa itsekriittisesti ja osallistavasti siten, että kertoo toimituksenkin olevan turhautunut jumiutuneeseen asetelmaan, johon aiheen aiempi käsittely on johtanut ja siksi nyt on tarve kuulla niitä teemoja ja tahoja, jotka eivät aiemmin ole tulleet esiin. Yllättävät kohtaamiset ja ennakkoluulojen haastaminen tarjoavat toimittajalle tuoreen juttuaiheen, osapuolille uuden syyn osallistua keskusteluun ja yleisölle kiinnostavaa sisältöä.
Sovittelussa vapaaehtoisuus on tärkeää, ja journalismissa tämä toteutuu läpinäkyvyyden kautta. Tutuista tavoista poikkeaminen voi herättää hämmennystä ja kysymyksiä, joita on parempi ennakoida ja ottaa huomioon. Dialogiin pyrkivä näkökulma on siis syytä pohjustaa hyvin jutun kohteille ja perustella myös yleisölle. Taustatyön ajatusprosessit ja tehdyt ratkaisut ovat julkaisuhetkellä jo tuttuja toimittajille ja jutun kohteille, mutta myös yleisölle on muistettava tarjota riittävät lukuohjeet.
Vegaani maitotilalla
Maaseudun Tulevaisuuden ja Vihreän Langan yhteisessä juttuprojektissa käsiteltiin sovittelujournalismin keinoin kahta mielipiteitä herättävää aihetta, vegaanisuutta ja suomalaista eläintuotantoa. Jutut tehtiin järjestämällä kohtaaminen kahden erilaisen ihmisen välillä eli kutsumalla helsinkiläinen vegaani siilinjärveläiselle maitotilalle viikonlopuksi.
Vihreä Lanka on Vihreää liittoa lähellä oleva aikakauslehti, Maaseudun Tulevaisuus on puolestaan poliittisesti sitoutumaton, mutta sitä julkaisee Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliiton omistama Viestilehdet Oy. Näiden taustojen vuoksi lehdet puhuttelevat pääosin eri yleisöjä, ja usein nämä yleisöt myös asetetaan toisiaan vastaan: city-vihreät vastaan maaseudun asukkaat. Tässä juttukokeilussa toimittajat Kaijaleena Runsten ja Riikka Suominen ottivat lähtökohdaksi kuitenkin sen, että suomalainen ruoantuotanto ja sen yhteys maatalous- ja ympäristöpolitiikkaan on näille yleisöille yhteinen huolenaihe. Kumpaakin kohdeyleisöä haluttiin tutustuttaa toistensa näkökulmiin, esitellä myös muita kuin omasta näkökulmasta tuttuja argumentteja.
Kohdeyleisöjä puhuteltiin siis sekä rinnakkain että ristiin: jutut perustuivat samaan aineistoon ja ne julkaistiin samana päivänä, ensin lehtien printtiversioissa ja sitten myös verkossa rinnakkain ja toisiinsa linkittäen, jotta lukijat pääsivät vertaamaan juttuja. Rinnakkaisten juttujen julkaisemisella tavoiteltiin siis myös eri yleisöjen kohtaamista.
Kummatkin lehdet pohjustivat hanketta lukijoilleen pyytämällä näiltä verkossa kysymyksiä, joita he haluaisivat jutussa kysyttävän. Kysymysten suuri määrä ja laajuus yllätti ja toi esiin sen, miksi teemasta keskusteleminen on usein hankalaa: eri keskustelijat käyvät rinnakkaisia keskusteluja, sillä vegaanisuus tai maidontuotanto linkittyvät ihmisten ajatuksissa niin moneen eri asiaan. Maaseudun Tulevaisuus esitti kysymyksiä suoraan myös jutun kohteille erillisessä verkkojutussaan.
Vegaani maitotilalla -projektissa yhteinen maaperä löytyi siis arkisesta aiheesta, ruuasta. Jutuissa ei keskitytty kiistelemään siitä, kumpi osapuoli on oikeassa tai mitä he ajattelevat toisistaan, vaan asetettiin yhteinen ongelma ja kysymys keskustelun kohteeksi. Esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuuden juttupaketin yksi osa käsitteli tilannetta, jossa jutun osapuolet tekivät paikallisessa marketissa ruokaostoksia yhteistä viikonloppuaan varten. Kaupassa kiteytyi hyvin se, mitä vegaani ja maatalousyrittäjä arvostavat ruoassa, millä perusteella he itse valintojaan tekevät ja miten nämä arkiset valinnat kytkeytyvät suomalaiseen elintarviketeollisuuteen ja maatalouspolitiikkaan.
Yhteisestä maaperästä käsin jutuissa edettiin kohti eroja. Vihreän Langan jutussa maanviljelijä tiivistää: “Kun minä puhun puhtaasta ruuasta, puhun suomalaisesta. Kasvissyöjä näkee ruuan koko maapallon asiana.” Teksteissä myös etsittiin kohtia, joissa ruokatuotannon ehdoista oltiin hyvin erimielisiä. Tämä alleviivaa sitä, että sovittelussa ei tarvitse pyrkiä yksimielisyyteen. Keskustelua voi edesauttaa sekin, kun asianosaiset pääsevät esittämään kriittiset havaintonsa niin, että ne ymmärretään myös oman viiteryhmän ulkopuolella.
Hedelmällisimmät hetket syntyvät, kun keskustelevat osapuolet ovat valmiita avaamaan omaa maailmaansa. Tässä tapauksessa viljelijä oli valmis kutsumaan sekä vieraan että tiedotusvälineet kotiinsa ja työpaikalleen. Vegaani puolestaan oli valmis viettämään viikonlopun itselle vieraassa ympäristössä ja tutustumaan ihmisiin ja elämäntapaan, jotka ovat ristiriidassa oman arvomaailman kanssa. Tämän tuloksena jutuissa kohtasivat ihmiset, ei “kaksi leiriä”: henkilökohtaisten tilanteiden kautta isot kysymykset hahmottuvat käsiteltävän kokoisina ja hyvässä hengessä vietetty viikonloppu osoittaa myös yleisölle, että keskustelua voidaan käydä erojen yli.
Kunnioittavaa kohtaamista korostavassa jutuntekotavassa on tärkeää myös kohteiden aseman ymmärtäminen: toimittajalla on huomenna jo edessään uudet aiheet, mutta jutun kohteet elävät jutun kanssa pitempään. Erityisesti vähemmistöaiheissa tai pienissä yhteisöissä tämä on tärkeää muistaa. Juttuun suostuva näyttäytyy helposti edustamansa ryhmän äänitorvena, vaikka kuinka korostettaisiin hänen puhuvan yksilönä. Myös tässä juttuprojektissa kiinnitettiin erityistä huomiota juttuun lupautuneiden omaan kokemukseen ja pyrittiin minimoimaan riskejä esimerkiksi somepalautteen osalta.
Vegaani maitotilalla -kokonaisuudessa molemmat lehdet olivat valmiita tekemään jossakin määrin omasta profiilistaan poikkeavat juttuprojektit ja halusivat näin haastaa omia kohdeyleisöjään ajattelemaan asioita hieman uudesta näkökulmasta. Näin pyrittiin muistuttamaan lukijoita siitä, että saman aiheen äärellä on aina myös muita yleisöjä, joiden näkökulmasta sama keskustelu kuulostaa hyvin erilaiselta – mutta toisaalta myös hyvin samanlaiselta. Yhteistyön tekeminen mediaorganisaatioiden tasolla onkin sovittelun näkökulmasta tärkeä ele. Esimerkkejä rajat ylittävästä rakentavasta keskustelusta kaivataan myös instituutiotasolla.
Lue Maaseudun Tulevaisuuden artikkeli
Lue Vihreän Langan reportaasi
Muistilista sovittelujournalistisiin kohtaamisiin
- Sovittelevan kohtaamisen tarkoitus on varmistaa, että osapuolet kokevat tulevansa ymmärretyiksi ja kohdelluksi kunnioittavasti. Tämä toimii hyvänä perusperiaatteena myös journalismissa.
- Toimittaja kohtaa työssään hyvin erilaisia tahoja, mikä vaatii erilaisten vuorovaikutustaitojen osaamista ja valta-asetelmien tunnistamista: poliitikkojen haastattelutilanteet vaativat tarkkuuttamista ja vähemmistön tai marginalisoitujen ryhmien edustajien kohtaaminen tukemista.
- Journalistiseen työhön voi saada uutta otetta järjestämällä erilaisia kohtaamistilanteita. Tämä voi olla erityisen hyödyllistä tilanteissa, joissa jutusta uhkaa tavanomaisesti tehtynä tulla samanlainen kuin ennenkin tai kiistoissa, jotka ovat pitkään olleet jumissa.
- Paikan päälle kutsuminen sopii aiheisiin, joiden kohteena on jokin konkreettinen tila tai paikka, esimerkiksi rakennus tai kaava. Mukaan haastaminen voi toimia myös silloin, jos halutaan avata eri osapuolille sitä arkea, jossa toinen osapuoli elää.
- Ryhmähaastattelut tai keskustelutilaisuudet istuvat aiheisiin, joista on löydettävissä edes jokin yhteinen kosketuspinta.
- Myös eri kohdeyleisöjä voi tuoda yhteen ja erilaiset mediatoimijat voivat löytää uutta yhteistyön kautta.
Keskustelu Twitter-kanavalla
Lataa käsikirjan tulostettava versio