“Mitä useimmat ihmiset tekevät kuuntelemisen sijaan? Tartumme tiettyihin fraaseihin ja sanoihin. Innostumme ja aktivoidumme ideoista, jotka ovat samanlaisia kuin omamme, ja sitten odotamme, että pääsisimme sanomaan jotakin näistä ideoista itse.”
- Annemarie Dooling, The Coral Project Community BlogAmerikkalainen toimittaja, opettaja ja tutkija Annemarie Dooling tiivistää yllä, miksi on ongelmallista, jos journalisti ei kuuntele: juttu rakentuu silloin helposti ennakkoasetelman mukaiseksi eikä haastateltavan tarjoamiin vinkkeihin vaihtoehtoisista tulkinnoista osata tarttua. Dooling toteaa myös, että kuunteleminen ei ole niin helppoa kuin usein luullaan. Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että aktiivista kuuntelua voi myös harjoitella. Kuunteleminen on siis enemmän kuin kuulemista (listening vs. hearing), se on vuorovaikutussuhteen muodostamista. Vuorovaikutuksen tutkimuksessa kuunteleminen määritellään koostuvaksi sanallisista ja sanattomista vastauksista, jotka viestittävät toiselle ihmiselle tarkkaavaisuutta, vastaanottavaisuutta, osallistumista ja ymmärtämistä.
Toimittajat kohtaavat työssään hyvin erilaisia ihmisiä. Toisista ei tahdo saada irti mitään, kun taas toiset puhuvat liikaakin eivätkä välttämättä ymmärrä haastattelun julkista luonnetta. Kummassakin tilanteessa hyvät kuuntelemisen taidot ovat tarpeen, jotta osataan kysyä tilanteeseen sopivia jatkokysymyksiä. Vähäsanaisen lausuntoja kannattaa kuunnella aktiivisesti ja empaattisesti, jotta voi antaa rohkaisua. Paljon puhuvan kanssa kannattaa puolestaan pilkkoa ja jäsentää sanottua ja peilata sitä puhujalle takaisin. Näin voi varmistaa, että tulkinta ydinasiasta on oikea. Kummassakin tilanteessa tarkka kuuntelu hyödyttää myös siksi, että syy varautuneisuuteen tai yliavoimuuteen voi selvitä, sillä kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen ovat ihmisten perustarpeita.
Vastakkainasettelujen purkamisen kannalta kuunteleminen on oleellista siksi, että vasta kun ihminen tulee itse kuulluksi, hän on valmis kuulemaan muita eikä pidä muiden kuuntelemista riskinä itselleen. Erityisen tärkeää kuulluksi tuleminen on tilanteissa, joissa henkilö toistuvasti kokee, ettei hänen näkökulmiaan oteta huomioon, että häntä on loukattu tai että hänet on ymmärretty väärin.
Naapuruussovittelun käsikirja käsittelee myös kuuntelemista, sillä kuulluksi tulemisen tunne on perusedellytys sille, että ihminen voisi muuttaa käyttäytymistään. Ihmisellä on tarve kokea, että hänen sanoillaan ja ajatuksillaan on merkitystä ja että hän on arvokas: “Useimmiten ihmiset puhuvat, kun heitä kuunnellaan”, summaa käsikirja.
Naapuruussovittelun käsikirja
Kuuleminen
Kuuleminen eli yhteyden avaaminen on kuuntelevan jutuntekotavan ensimmäinen askel. Kuulemisen tavoitteena on hahmottaa se keskustelukenttä, jolle ollaan astumassa. Esimerkiksi konfliktiherkissä aiheissa osapuolten tunnistaminen ja kuuleminen auttaa toimittajaa hahmottamaan, kuinka tulehtuneesta tilanteesta on kyse ja asemoimaan itsensä neutraalisti. Kuulemisen voi aloittaa vaikkapa näin: ”Tiedän jo asiasta, mutta kuulen vielä mielelläni sinunkin ajatuksesi siitä.” Kuulemista voi olla sekin, että tekee taustatyötä esimerkiksi kartoittamalla erilaisia somekeskusteluja: mitä ja miten puhutaan? Ehkä jonkin jutun voisi joskus tehdä kokonaan ilman kysymyksiä?
Kuunteleminen
Kuunteleminen on kuulemista aktiivisempaa toimintaa, se on tulkitsemista ja oppimista. On olemassa erilaisia kuuntelemisen tapoja, joista analyyttinen, dialoginen ja reflektiivinen kuuntelu ovat erityisen hyödyllisiä sovittelujournalismissa.
Analyyttinen kuunteleminen auttaa kriittisen etäisyyden ottamisessa: toimittajan tulee pystyä reagoimaan aktiivisesti haastateltavan sanomisiin, esimerkiksi ristiriitaisuuksiin, epätarkkuuksiin, letkautuksiin, vahvoihin tunneilmauksiin tai vierestä puhumiseen. Kaikissa näissä tilanteissa kannattaa tehdä kuunteluun perustuvia tarkentavia ja sisällölliseen tarkkuuteen tähtääviä jatkokysymyksiä.
Dialoginen kuunteleminen sen sijaan viittaa siihen, että kuuntelija kuuntelee ja seuraa koko vuorovaikutustilannetta (mahdollisesti myös omaa rooliaan) ymmärtääkseen tilanteessa yhdessä luotuja merkityksiä. Dialogisessa kuuntelemisessa tarkkaillaan vahvasti myös kehon kieltä ja keskustelun sävyjä, sitä miten sanotaan.
Reflektiivinen kuunteleminen tarkoittaa sellaista tilannetta, jossa kuuntelija heijastaa kuulemaansa ja reagoi sanottuun. Olennaista on, että kuuntelija on tietoinen erilaisista tavoista, joilla kuultuun voi reagoida. Näillä on journalismissa omat tehtävänsä:
- sanotun suora toistaminen johtaa usein tarkennuksiin,
- sanotun toistaminen uudelleensanoitettuna auttaa haastateltavaa arvioimaan, onko häntä tulkittu oikein, ja
- valikoitu uudelleen sanoittaminen auttaa haastattelijaa fokusoimaan tiettyä asiaa ja rajaamaan keskustelua.
Kuuntelemisen taidosta on hyötyä etenkin silloin, kun työn alla on juttu, joka koskee tekijälle ennalta tuntematonta aihetta tai ryhmää. Tällöin kannattaa kuunnella erityisen pitkään ennen kuin itse reagoi. On myös hyvä rakentaa ensimmäiset jatkokysymykset pelkästään sanotun pohjalle. Hyödyllisiä ovat esimerkiksi yksinkertaiset miksi-kysymykset, jotka pohjautuvat sanottuun: “Jäin miettimään, miksi sanoit näin? Miksi arvelet, että kuvaamasi aihe on nyt noussut pinnalle?”
Vuorovaikutuksen tutkimuksessa kuuntelemista on tarkasteltu jo pitkään. Tässä bloggauksessa puheviestinnän opettajat Riitta Koskimies ja Kaisa Louramo kertovat, että kuuntelemistaan voi harjoittaa erottamalla siitä kolme vaihetta: (1) havaitsemisen, (2) tulkitsemisen ja (3) reagoimisen. Liian usein hyppäämme suoraan reagoimiseen.
Bloggaus kuuntelemisen kehittämisestäKun toimittaja Kaisa Ylhäinen Satakunnan Kansasta teki juttua perussuomalaisten Laura Huhtasaaren kannattajista, hän huomasi, että ihmiset osin häpesivät mielipiteitään ja olivat häkeltyneitä siitä, että joku todella halusi tietää, miksi he ajattelivat kuten ajattelivat. Tällaiset huomiot kertovat siitä, että jutusta tulee sitä parempi mitä rauhallisemmin haastateltavia malttaa kuunnella.
Satakunnan Kansan juttu
Saamelaisten kanssa työskentelevä hyötyy hiljaisuuden kuuntelemisesta
Toimittaja Jenni Leukumaavaara käsitteli pro gradussaan saamelaisten mediasuhdetta. Haastatteluaineistosta välittyi pettymys siihen, että haastateltavat eivät kokeneet tulleensa kuulluksi, mistä seurasi varautuneisuus toimittajia kohtaan. Saamelaiskulttuurissa esimerkiksi hiljaisuuden kuunteleminen on tärkeää: hiljaisuus ei tarkoitakaan hyväksyntää, vaan voi olla merkki loukkaantumisesta tai erimielisyydestä. Tässä videossa Jenni kertoo gradustaan.
Miltä köyhyys kuulostaa?
Aamulehden toimittaja Minna Ala-Heikkilä halusi tehdä jutun, jossa kuullaan, millaista on olla köyhä nykypäivän Suomessa. Juttua varten Ala-Heikkilä haastatteli tamperelaista työtöntä yksinhuoltajaäitiä. Tämä kuvasi ja summasi jutussa etenkin sosiaaliviranomaisten kanssa asioimista. Juttu avasi ja teki näkyväksi sellaista arkielämää, joka on monelle totta, mutta josta moni ei tiedä mitään.Lue Aamulehden juttu
Kuunteluttaminen
Kuunteluttaminen on yksi sovittelujournalismin perusperiaatteista, mutta periaatteellisen tason lisäksi kuunteluttamisen voi käsittää myös tekniikkana tai taitona. Kuunteluttamisen tekniikka tarkoittaa sitä, että toimittaja ohjaa aktiivisesti eri osapuolten kuuntelemista. Siitä on hyötyä esimerkiksi jumittuneissa vuorovaikutustilanteissa.
Kuunteluttamista voi harjoittaa esimerkiksi ryhmähaastattelutilanteissa. Ryhmähaastattelu on inspiroiva mutta vaativa jutuntekotapa. Näissä tilanteissa tulee olla erityisen tarkkana, ettei tilanteen innostava tai kiihkeä tunnelma vie mennessään eivätkä ammattipuhujat pääse dominoimaan tilannetta. Siksi kannattaa poimia keskusteluista tiivistyksiä, tulkintoja ja kenties jopa lähentymisen paikkoja ja tarjota niitä osapuolille jumiutuvien tilanteiden ylittämiseksi: “Äsken hän nosti esille tällaisen asian, miten sinä ymmärrät sen? Miltä tämä sinun korviisi kuulostaa?”
Kuunteluttamista voi soveltaa tekniikkana myös yksilöhaastatteluissa. Tällöin haastattelija kuunteluttaa haastateltavaa itsellään suhteessa muihin asianosaisiin ja julkiseen keskusteluun yleensäkin: “Sanoit juuri näin; miten arvelet muiden suhtautuvan siihen?” Näin ihmiset havahtuvat huomaamaan oman sanomansa erilaiset tulkinnat ja seuraukset, ja sitä kautta he voivat hahmottaa tarkemmin myös koko käsillä olevaa konfliktia ja sitä keskustelua, joka jutusta saattaa seurata.
Mielenosoituksista raportoiminen
Koska sovittelujournalismi on suunnattu konfliktiherkkien aiheiden käsittelyyn, tulee usein esille kysymys siitä, miten kuuntelemista voi harjoittaa konfliktissa, joka on jo eskaloitunut ja jossa vastakkaiset leirit ovat hyvin äänekkäitä. Tyypillinen tilanne on esimerkiksi mielenosoituksesta raportoiminen.
Kiivaassa tilanteessa mielenosoittajien tai vastamielenosoittajien kuunteleminen voi olla mahdotonta. Eräs keino tällöin on muistaa, että äänekkäimpien välissä on aina suuri joukko ihmisiä, jotka yrittävät ymmärtää, mitä ja miksi kärjekkäämmät tahot ajavat. Näitä kannastaan epävarmoja on luultavasti enemmän kuin mielipiteensä jo päättäneitä – luultavasti heitä on myös enemmistö juttua tulkitsevasta yleisöstä. Siksi uutiskeikan mielenosoituksesta voisi joskus tehdä esimerkiksi niin, että keskittyy kuuntelemaan sivustakatsojien ajatuksia. Mitä he näkevät ja kuulevat, miten he arvioivat tilannetta, miten he tilanteen ja sen taustat ymmärtävät? Tämä on yksi keino käsitellä tilanteen arvoristiriitaa.
Aina on myös hyödyllistä koettaa avata “leirien” sisäistä moninaisuutta [linkki kriittisyys-lukuun]. Tämä auttaa purkamaan viholliskuvia, joiden luomista käytetään hyväksi polarisoituneissa kamppailuissa. Jos jutuntekoon on hiukan enemmän aikaa, voi olla hyödyllistä kuunnella sitä moninaisuutta, joka löytyy yhtenäiseltä näyttävän joukon takaa. Millaisia osaryhmiä mielenosoittajien joukkoon kuuluu, millaisia erilaisia motiiveja heillä on, onko sisäisiä jännitteitä?
Esimerkiksi Seuran Sanna Puhto otti yhteyttä Sovittelujournalismi-hankkeen tutkijoihin tehdessään reportaasia Helsingin rautatientorin telttaleirien pattitilanteesta keväällä 2017, sillä hän halusi käsitellä tilannetta nimenomaan sovittelun näkökulmasta. Jutussa avattiin sitä, millaisia ihmisiä mielenosoitusleireissä oli, millaista niissä päivystäminen oli ja kuunneltiin, mikä mielenosoittajia motivoi. Juttu toi esille myös kriittisen kysymyksen siitä, miksi kenenkään intressissä ei tuntunut olevan leirien välisen jännitteen sovitteleminen, vaikka tämä jännite kävi monelle varsin konkreettiseksi ja ahdistavaksikin.
Lue artikkeli Seurasta
Keskustelu Twitter-kanavalla
Lataa käsikirjan tulostettava versio