Kerronta

“Asiallisen jutun tekeminen on luottamuksen rakentamista. Pitää miettiä ja kertoa, missä menee hyvän maun ja kärkevöittämisen raja, koska uutiskärkeä kun miettii, niin yleensä miettii ytimekästä sanottavaa.”

- Toimittaja, Kaleva

Jutun koostaminen on yksi vaihe, jossa sovittelevuuteen on mahdollista kiinnittää huomiota, etenkin jos kyseessä on jo entuudestaan erityisen konfliktiherkkä aihe. Kiistaa toistava lähestymistapa synnyttää ennalta-arvattavaa keskustelua, eikä ole aina edes totuudenmukaisin tapa lähestyä aihetta. Sovittelevuuden ei silti tarvitse aina paistaa jutun esitystavoista läpi, mutta jos jutulla on selkeä sovitteleva tavoite, se kannattaa tuoda avoimesti esiin. Toimittajasta voi tuntua hankalalta sovittaa journalistiseen ilmaisuun selittävää metatekstiä (“tämän jutun tarkoitus on…”), mutta tavoitteeseen kannattaa kuitenkin viitata, jos sellainen on toimituksessa ideoitu.

Viittaamalla vaikkapa yhteisen maaperän hakemiseen, ymmärryksen lisäämiseen, jumiutuneen tilanteen avaamiseen, kaikkien osallisten kuulemiseen tai tilanteen kartoittamiseen voidaan avata jutun sovittelevaa tavoitetta. Lukuohjeen antaminen voi estää ainakin hätäisimmät väärintulkinnat ja tehdä toimituksen harkinnan läpinäkyväksi.

Jännitteen rakennetta avaavat juttumallit

Jutuntekoa voi helpottaa, jos aiheena olevan jännitteen pystyy visualisoimaan. Tätä visualisointia voi hyödyntää myös jutun luurankona tai juttumallina. Mallit auttavat kyseenalaistamaan ajatusta siitä, että jännitteet olisivat aina parhaiten kuvattavissa vastakkainasetteluna.

  • “Sipulimalli” hahmottaa sisäkkäisiä konflikteja. Esimerkiksi paikalliset kiistat voivat usein olla sellaisia, joissa on yhtä aikaa sekä historiallinen, konkreettinen että arvoperustainen taso. Sovittelujournalismi-hankkeessa tuli esille esimerkiksi erään kaupungin urheilupiirien pitkäaikainen ja vuotuinen pukukoppikiista, jonka käsittelyyn paikallinen media oli uupunut. Konkreettinen vääntö urheilupaikan pukukoppien käyttövuoroista ja -oikeuksista oli kuitenkin vain konfliktin ulkokuori. Jännitteen ymmärtämiseen auttoi aiheen kerroksisuuden hahmottaminen sipulina, jossa on monia sisäkkäisiä kerroksia: pukukopit, vuosittaiset käyttövuorojen jakoperiaatteet ja -käytännöt, eri urheilulajien arvostus, joukkueiden historialliset kytkökset (SVUL ja TUL), luokkayhteiskuntarakenteet, ja lopulta myös eriarvoisuuden kokeminen.
  • “Vuoristomalli” auttaa hahmottamaan rinnakkaisia konflikteja – sellaisia joilla on sama perusta, mutta jotka ilmenevät ulospäin erilaisina. Tilanteen hahmottaminen vuoristona, jolla on yhteinen peruskallio mutta erillisiä huippuja, voi auttaa nimeämään ytimessä olevan perusjännitteen. Malli auttaa myös esittämään kysymyksen siitä, miksi eri tahojen keskustelut tai kampanjat samasta aiheesta näyttävät niin erilaisilta. Mitkä ovat osallisten todelliset tavoitteet? Esimerkiksi rinnakkaisista konflikteista käyvät esimerkiksi useat liikennekiistat. Kiistojen ytimessä on usein sama aihe: liikenteen sujumattomuus. Kärjistyksillä ja identiteettipuheen korostamisella (“me autoilijat”, “pyöräiljät aina…”) liikennekiistat kuumentavat tunteita. Yhteisen ytimen muistaminen ja siitä muistuttaminen auttavat kuitenkin palauttamaan keskustelun sen ydinkysymyksiin ja välttämään syyttelyyn juuttumista.
  • “Aurinkomallin” avulla voi käsitellä tilannetta, jossa kiistan kohde näyttää olevan sama (auringon ydin), mutta siitä erkaantuu hyvin eri suuntiin vieviä tahoja, joilla on eri motiivit (säteet). Seuraamalla säteitä ulkoa sisään voi löytää kiistasta ne asiat, joista ollaan samaa mieltä ja ne teemat, joista ei löydy kosketuspintaa, ja jotka aiheuttavat eripuraa. Malli auttaa löytämään tahot, joilla on intressejä asiaan, erittelemään kuumenevia väittelyitä ja käsittelemään aihetta eri näkökulmista.

Aurinkomalli: Miksi “puhdas ruoka” on niin kuuma aihe?

Ajatus aurinkomallista auttoi toimittaja Anni Erkkoa käsittelemään aihetta “puhdas ruoka”. Hän halusi käsitellä kriittisesti muun muassa sitä, miksi ja miten puhtauden mielikuvilla myydään elintarvikkeita. Erkko teki aiheesta jutun Kauppalehti Optioon, jossa hän eritteli, miten erilaisia asioita ruoan puhtaus merkitsee eri tahoille (esimerkiksi ruokayrittäjälle, kulttuurintutkijalle tai ravintoterapeutille) ja miksi aiheen ympärillä käytävä debatti on niin kuumaa.
Lue artikkeli Kauppalehti Optiosta

Voiko kaikilla alustoilla sovitella?

Eri julkaisualustat tarjoavat tietenkin erilaisen potentiaalin sovittelevuudelle. Esimerkiksi radio vaikuttaa potentiaaliselta alustalta sovittelujournalismille, koska se korostaa kuuntelemista. Tämän vahvuuden ympärille voi rakentaa oman otteensa ja siirtyä myös kuuntelemisesta kuunteluttamiseen. Television ja videoiden vahvuutena on puolestaan puheenvuorojen esittäminen puhujan omin sanoin, kehonkieli mukaan luettuna. Puhujien näkeminen voi selventää keskustelun dynamiikkaa tavalla, jota paraskaan kirjoittaja ei voi välittää. Videolla voidaan myös käyttää selventävää grafiikkaa ja animaatioita. Liikkuvan kuvan haasteena on kuitenkin aika: harva onnistuu kiteyttämään muutaman sekunnin puheenvuoroihin kaikkea, mitä haluaa sanoa. Etenkin televisiossa kaivataan usein nopearytmistä ja viihdyttävää ilmaisua, eikä tätä tavoitetta ole välttämättä helppoa sovittaa yhteen dialogisuuden tavoitteiden kanssa.

Printin vahvuutena on puolestaan mahdollisuus rakentaa juttukokonaisuuksia eri elementeistä. Jotta tilaa säästyy pääjutussa valittuun näkökulmaan, faktalaatikossa tai kainalojutussa voidaan tuoda esiin esimerkiksi kiistan historia tai yhteensovittamattomat kiistan aiheet. Taittovalinnoilla ja juttujen palastelulla voi siten printissä tukea sovittelevaa otetta ja osoittaa juttuelementtien sisäisiä suhteita helpommin kuin verkossa, jossa juttukokonaisuudet usein hajoavat ja niitä myös jaetaan sosiaalisessa mediassa yksittäisinä juttuina. Siksi sovittelevien verkkojuttujen kehystämiseen, “lukuohjeisiin”, kannattaa kiinnittää erityistä huomiota verkossa. Verkko antaa tietenkin mahdollisuuksia myös toimia syventävästi, läpinäkyvästi ja osallistavasti pitkien juttujen, linkittämisen sekä kyselyiden ja kommentoinnin avulla.

Kelluvat mökit, rinnakkaiset näkökulmat

Aina ei ole mahdollista tai edes hedelmällistä järjestää osapuolten kohtaamista, vaan keskusteluttamiseen voi pyrkiä jutun taittovalintojen ja kerronnan kautta. Chiméne Bavard teki Itä-Hämeeseen jutun paikallisesta rakentamis- ja kaavoituskiistasta, kelluvista mökeistä, johon hän haastatteli erikseen kahta kiistan osapuolta, matkailuyrittäjän ja kunnanjohtajan (“Voiko Sysmän kelluvista mökeistä syntyä sopu?”, 25.3.2017). Julkaistussa jutussa kiistan osapuolet pääsivät kertomaan aukeaman eri sivuilla oman näkemyksensä, jolloin myös lukijoille avautui tilaa arvioida haastateltavien puhetapoja, tulkintoja ja kokemuksia.

Näkökannat jäivät tässä jutussa vielä erilleen, mutta tällä ratkaisulla oli kuitenkin mahdollista saada eri tahot osaksi samaa keskustelua. Juttu toimi siten sovittelevana sysäyksenä pitkään jatkuneessa kiistassa, se vähensi spekulaatioita ja teki näkyväksi sen, miksi kiista oli päässyt niin hankalaan jamaan. Lisäksi kiistan perusteellinen käsittely raivasi tilaa muulle keskustelulle, sillä kuntavaalien alla kelluvat mökit uhkasivat viedä tilaa muilta tärkeiltä aiheilta.

Juttutyypit ja sovitteleva kerronta

Uutinen juttutyyppinä tarjoaa vain niukasti tilaa sovittelevalle kerronnalle. Erityisesti television uutisinsertit ovat niin lyhyitä, että niissä on vaikea käsitellä aiheita kuunnellen ja syventäen. Lyhyissä uutisissakin voi toki kiinnittää huomiota etenkin uutiskärjen sanavalintoihin, sillä tämä kehys antaa sävyn koko jutulle. Kolumni ja uutisanalyysi tarjoavat sen sijaan uutista vapaammat raamit sille, että toimittajan oma ääni pääsee kuuluviin tai että uutisen aihetta voidaan purkaa ja kontekstoida. Kommenttimaiset juttutyypit ovat esimerkiksi hyviä paikkoja kirkastaa jutun kohteena olevaa jännitettä omin tai eri sanoin kuin uutisjutun haastateltavat tekevät.

Feature-kirjoittaminen tarjoaa tilaa kerronnalle, jossa voidaan korostaa myös kuuntelua ja laveampaa toiminnan kuvaamista. Pitkät ja tarinallisuutta hyödyntävät juttutyypit antavat tilaa esimerkiksi muuttuneen ajattelun tai saman ihmisen erilaisten roolien kuvaamiseen. Nämä keinot puolestaan auttavat pääsemään irti identiteettipuheesta eli siitä käsityksestä, että aihetta voisi aina parhaiten ymmärtää sanojan olemuksen perusteella, sen perusteella mitä hän on. Useimmat ihmiset kuitenkin omaksuvat monia sosiaalisia rooleja ja katsovat siksi samaakin asiaa eri näkökulmista. Sen sijaan että kerrotaan, mitä joku on, voidaan myös hyvin kertoa, miten hän toimii.

Esimerkiksi kun pyöräilijöiden ja autoilijoiden sijaan puhutaan pyöräilystä ja autoilusta ilmiönä, pystytään erottamaan puheenaihe puhujien identiteeteistä. Tai jos samalle ihmiselle tarjotaan haastattelutilanteessa yhden asemoinnin sijaan monipuolisempaa roolia, hän luultavasti kertoo asiasta rikkaammin ja yllättävämmin. Tarinallisen jutun voi rakentaa myös konkreettiseen roolinvaihdon ympärille, jolloin roolinvaihtoon mukaan haastetuille avautuu mahdollisuus katsoa ja eritellä, miltä sama maailma näyttää toisessa roolissa, esimerkiksi pyöräilijänä tai autoilijana.

Uutisanalyysi tasapainottavana juttuelementtinä

Toimittaja Minna Akimo teki Kalevaan jutun, jossa hän käsitteli keskustelua tasa-arvoisesta avioliittolaista (“Vihkioikeudesta ei luovuta”, 17.9.2017). Jutussa hän pyrki kirkastamaan syitä kirkon sisäiseen erimielisyyteen. Tekstissä käytettiin neutraalia kieltä ja vältettiin esimerkiksi puhekielessä yleistynyttä “kapinapappi”-sanaa. Varsinainen sovitteleva juttuelementti oli pääjutun ohessa julkaistu uutisanalyysi, jossa aiheesta keskustelemisen vaikeutta käsiteltiin tarkemmin. Toimittaja kertoi, että hän pyrki analyysia kirjoittaessaan antamaan ymmärrystä molemmille osapuolille ja vältti lähtemästä liikkeelle oma mielipide edellä.

Sanavalinnat, sitaatit ja otsikot

Toimittajat saattavat ruokkia konfliktia tiedostamattaan yksinkertaistamalla ja asettamalla vanhasta tottumuksesta näkemyksiä vastakkain. Leiriytymistä toistavat sanavalinnat tulevat juttuun usein puolivahingossa. Siksi on hyvä herkistyä huomaamaan leimaavia sanavalintoja ja etsiä niille muita vaihtoehtoja. Jutussa haastateltavan saatetaan lisäksi kertoa “kiistävän”, “myöntävän”, “kritisoivan” ja “vaativan”, mutta neutraalimmin ilmaistuna he voisivat myös “todeta”, “painottaa”, “täydentää” ja “tiivistää”. Konfliktiherkkiä aiheita käsiteltäessä sanavalintojen kanssa tulee olla erityisen tarkka, sillä keskeiset termit ja niiden määrittely ovat usein kiistojen ytimessä. Huono sanavalinta voi joskus jopa estää haastattelun saamisen. Etenkin kiistanalaiset termit kannattaa tehdä näkyviksi avaamalla niiden erilaisia merkityksiä.

Konflikteille herkissä tai muuten aroissa aiheissa on hyvä tiedostaa myös haastattelusitaattien ongelmat. Suorassa sitaatissa vastuu sitaatin sisällöstä ja sen tulkinnasta (esim. nasevan kiteytyksen sisältämä tahallinen tai tahaton leimaavuus) siirtyy toimittajalta sanojalle ja lopulta myös yleisölle. Esimerkiksi äärimmäisten mielipiteiden siteeraaminen ja erityisesti niiden toistaminen saattavat normaalistaa niitä – etenkin jos lainauksia ei aseteta kriittiseen asiayhteyteen. Siteerausten ongelmallisuus piilee myös siinä, että jutuissa sitaatit tulevat usein irrotetuiksi kontekstistaan, jolloin ne myös tulevat helposti väärin ymmärretyiksi. Kriittisyys merkitsee sovittelujournalismissa sitä, että haastateltavien sanomisia puretaan, asetetaan mittasuhteisiin ja kontekstoidaan.

Nadja Mikkonen käsittelee pro gradussaan median roolia yhteiskunnallisten mielipiteiden polarisoitumisessa. Mikkosen aineistona oli Yle Uutisten artikkelit liittyen turvapaikanhakijoihin ja keskustelun kärjistymiseen liittyviin avaintapahtumiin. Tutkielmassa hän purkaa yhtenä avaintapahtumana muun muassa kansanedustaja Olli Immosen monikulttuurisuutta jyrkin sanoin vastustavasta Facebook-päivityksestä alkanutta vyyhtiä: yksin Yle julkaisi yli sata juttua, jotka mainitsivat kyseisen tapahtuman tavalla tai toisella. Analyysi osoittaa, että Ylen juttujen kehykset, sanavalinnat ja sitaattien käyttö tätä tapahtumaa koskien toistivat kolmea vastakkainasettelua: polarisaatiota perussuomalaisten sisällä koskien kansanedustajien mielipiteitä Immosen avaukseen liittyen; aiheeseen liittyvää polarisaatiota perussuomalaisten ja muiden puolueiden välillä sekä polarisaatiota Immosen kannattajien ja muun kansalaisyhteiskunnan välillä. Puhetapa ”kahdesta leiristä” monikulttuurisuuteen liittyvissä mielipiteissä alkoi tässä vaiheessa yleistyä.
Tutkielma Tampereen yliopiston sivuilla
Nadja Mikkosen bloggaus aiheesta

Erityisesti verkkoympäristössä on totuttu räväkkään otsikointiin. Sovittelujournalismi-hankkeen työpajoissa nousi esiin toistuvasti huoli siitä, voiko sovitteleva otsikko olla myyvä. Voisiko yleisöä kiinnostaa muukin kuin räväkkyys? Projektin aikana tehtyjen juttujen joukossa oli sellaisia juttuja, jotka olivat luettuja, vaikka ne eivät olleet räväkästi otsikoituja. Esimerkiksi helpotus pitkään jatkuneeseen ongelmaan on kiinnostavaa myös otsikossa, samoin arkisen ja monelle tutun aiheen näkyväksi tai erityiseksi tekeminen. Toinen työpajoissa esiin tuotu ongelmakohta liittyi siihen, että monesti jutun kirjoittaja ei ole se, joka jutun lopulta otsikoi. Vaikka toimittaja olisi tehnyt juttuun hyvän taustatyön ja rakentanut luottamusta haastateltaviin, erimielisyyttä korostava otsikko voi viedä pohjaa sovittelevuudelta.

Muutoksen kuvaaminen ja monien roolien hyödyntäminen

Kaisa Ylhäinen hyödynsi tarinallisuutta kuvatessaan muutosta susia käsittelevässä jutussaan “Susien kanssa on Köyliössä eletty kymmenen vuotta: ‘Ehkä sudet opettavat ihmisiä ajattelemaan koko ekosysteemiä’”, (Satakunnan Kansa, 25.1.2017). Jutussa kuvataan paikallisen susi-ilmiön ja siitä keskustelemisen muutos. Kun sudet tulivat paikkakunnalle, ne eivät ensin kiinnostaneet ketään. Sitten tulivat huoli, hämmennys ja tunnekuohut. Viime aikoina suhtautuminen susiin on muuttunut hieman rauhallisemmaksi ja sudetkin ehkä hieman vetäytyneet.

Tarinallisuuden lisäksi jutussa hyödynnettiin maltilliseksi ja analyyttiseksi tiedetyn haastateltavan kykyä katsoa asiaa useasta eri näkökulmasta. Haastateltava toimi useissa rooleissa: kunnallispoliitikkona, lampurina, lammasteurastamon osakkaana ja metsästäjänä. Sen avaaminen, miten yksittäinen ihminen katsoo asiaa useasta eri roolista, auttaa välttämään ihmisten ryhmittelyä eri lailla ajatteleviin “leireihin”. Ylhäisen juttu oli myös hyvin luettu, vaikka sitä ei oltu otsikoitu ärhäkkään tyyliin.
Lue Satakunnan Kansan juttu

Millaiselta sovittelevuus näyttää?

Kuvakerronnalla ja juttujen visuaalisella ilmeellä voi olla suuri rooli siinä, tuleeko jutusta vastakkain asetteleva vai sovitteleva kuva. Oleellista on kiinnittää huomiota siihen, etteivät teksti ja kuva puhu ristiriitaista kieltä siten, että sanavalinnat ja juttumallit purkavat jännitettä, mutta kuvat rakentavat sitä.

Kuvakerronta: 360 astetta ja huumoria

Tatu Airon Aamulehteen tekemä juttupaketti perkasi Tampereen Eteläpuiston kaavoituskiistaa. Hän oli havainnut, että moni kiistasta keskusteleva ei ollut itse käynyt puistossa ja siten hahmottanut, mistä asiassa oli kyse. Jutun printtiversiossa käytettiin perinteisiä karttoja ja suunnittelukuvastoa, mutta verkkoversiossa julkaistiin myös 360-kuvia, joiden kautta lukijan oli mahdollista käydä katsomassa, miltä puistossa näytti (“Tästä on kyse Tampereen kuumimmassa kiistassa – avasimme Eteläpuiston tapauksen”, 21.5.2017). Puiston tunnelma ja tuntuma on helpompi hahmottaa tästä perspektiivistä kuin ilmakuvista.

Lue Aamulehden koko juttu ja katso kuvitus

 

Toinen esimerkki mietitystä kuvituksesta tulee myös Aamulehdestä. Toimittaja Tiina Ellilä teki sarjan hyötyjuttuja, joissa käsiteltiin ihmisten vuorovaikutustaitojen kehittämistä, esimerkiksi sitä, miten suhtaudumme toisiin tai osaammeko ratkoa ongelmia. Ellilä koki, että nämä ovat aiheita, joiden päälle kaikki muu sovittelevuus rakentuu. Erään jutun kuvituksessa hyödynnettiin oivaltavasti pupuleluja. Vaikka aihe oli asiallinen ja vakavakin, hauska pupukuvitus toi juttuun kiinnostavuutta ja huumoria.

Katso kaikki kuvat Aamulehden artikkelista

Käsikirjan luvut

Poimintoja käsikirjasta

“Eri puolilla maailmaa on meneillään erilaisia journalismin suuntauksia, joissa journalismilta peräänkuulutetaan entistä suurempaa yhteiskuntavastuuta.”

“Sovittelun tavoitteena on, että osalliset kokevat tulleensa kuulluksi, ymmärretyiksi ja vakavasti otetuiksi. Lisäksi tavoitellaan sitä, että osalliset myös kuuntelevat itseään.”

“Journalismi on vastuussa yleisölle, eikä rakentavuus siten tarkoita vallanpitäjien agendojen tukemista. Yleisön näkökulman painottaminen ei myöskään tarkoita mielistelyä ja ikävien reaktioiden välttelyä.”

“Jos vastakkain on viestintäammattilaisia ja tavallisia kansalaisia, tasa-arvoinen kohtaaminen ei synny vain päästämällä osapuolet vuorotellen ääneen, vaan on tehtävä selväksi, millaisesta asemasta kukin puhuu.”

“On hyvä pysähtyä miettimään, millaisiin vastauksiin erityyppiset kysymykset ohjaavat. Kysymiseen voi hakea apua sovittelusta, dialogisuudesta ja kuuntelemisesta.”

“Vastakkainasettelujen purkamisen kannalta kuunteleminen on oleellista siksi, että vasta kun ihminen tulee itse kuulluksi, hän on valmis kuulemaan muita.”

“Jutuntekoa voi helpottaa, jos aiheena olevan jännitteen pystyy visualisoimaan esimerkiksi sipulina, vuoristona tai aurinkona.”

“Verkkokeskustelun kannatteleminen on journalistista työtä ja se ansaitsee saada ammatillista arvostusta. Sen tulisi olla mahdollista muun päivittäisen työn ohessa tai erityisenä työtehtävänä.”

“Asiallisen keskustelun pyörittäminen lisäsi sekä uutisen lukukertoja että uutisen parissa vietettyä aikaa. Kokeilujuttuja luettiin ja kommentoitiin ahkerasti viikkojen ajan.”

“Sovittelujournalismi ei ole ideologia, joka pitäisi nielaista kokonaisena tai jonka toteuttamiseen tarvitsisi käydä läpi toisiaan loogisesti seuraavia askelmia.”