Kohuista konstruktiivisuuteen

”Journalistit ovat menettäneet uskottavuuttaan juuttumalla skuuppeihin ja klikkeihin, jotka syntyvät ristiriidoista. Nopeasti leviävän tiedon, myös väärän tiedon, maailmassa ne ristiriidat herkästi edelleen kärjistyvät. Sovittelujournalismi pohtii, kuinka tehdä laadukasta uutistyötä, joka rakentaa eikä vain revi lisää vastakkainasetteluja.”

- Toimittaja, Maaseudun Tulevaisuus

Mikä on se ongelma, mistä uutisesi kertoo? Ketkä siinä ovat vastakkain? Kuka on hyvis ja kuka pahis? Mikä aiheessa kuohuttaa eniten? Useimmat toimittajat tunnistavat tällaiset kysymykset tavanomaisiksi lähtökohdiksi, kun uutisaiheen ympärille aletaan rakentaa journalistista kerrontaa. Tällainen ajattelu nähdään osana journalistin ammattitaitoa: on tunnistettava uutisarvoinen jännite, on osattava yksinkertaistaa asetelma helposti tajuttavaksi, on löydettävä sanavalmiit haastateltavat, on houkuteltava esiin herkullisimmat sitaatit ja haettava niille vastakommentit, on otsikoitava huomiota herättävästi ja kuvitettava mielikuvia ruokkivasti. Kunnon kärjistykset tuottavat draamaa, joka vetää yleisöä ja provosoi keskustelua.

Sillä siitähän journalismissa juuri on kysymys: todellisten tapahtumien ja faktojen paketoimisesta tarinan muotoon. Samalla on syytä muistaa, että nämä tarinat puolestaan tuottavat todellisuutta. Hyvä journalisti osaa herättää yleisön mielenkiinnon ja tunteet – mutta mistä yleisö oikeastaan ohjataan kiinnostumaan? Onko juttu sitä parempi, mitä enemmän se herättää huomiota ja somejakoja, vai pitäisikö laatua ajatella myös sen kautta, millaista keskustelua syntyy?

Demokraattisen yhteiskunnan näkökulmasta journalismin tehtävä on tuottaa julkista keskustelua epäkohdista, riskeistä ja muutoksista, joilla voi olla vaikutusta kansalaisten elämään. Viime vuosiin saakka suomalaista julkista keskustelua on moitittu värittömäksi ja konsensushakuiseksi. Toimittajat ovat tottuneet siihen, että juttujen kohteilta on suorastaan lypsettävä selkeitä kannanottoja, ja haastateltavansa tiukoille laittavia journalisteja arvostetaan.

Tämä tehtävä ja arvostus eivät toki ole kadonneet journalismista minnekään, mutta samalla toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut merkittävästi. Internetin merkityksen kasvettua journalistit eivät enää ole ainoita ajankohtaistapahtumien tarinankertojia julkisuudessa, eikä räväköistä puheenvuoroista ole pulaa. Päinvastoin, nyt keskustellaan yhä enemmän julkisen keskustelun ylikuumentumisesta, puhetapojen kovenemisesta ja yhteiskunnallisesta polarisaatiosta. Journalistiset tekstit asettuvat osaksi sosiaalisen median kiihkeää jakojen ja kommenttien verkostoa, jossa sekä juttujen kohteet että journalistit itse joutuvat yhä useammin aggressiivisen arvioinnin kohteiksi.

Muuttuneessa tilanteessa on esitetty kysymys siitä, pitäisikö joitakin journalismin ihanteita ja perusoletuksia päivittää. On kyselty, tekeekö journalismin kohuille, kriiseille ja kertomuksille rakentuva toimintalogiikka siitä itse asiassa potentiaalisen pelinappulan: monenlaiset toimijat populisteista poptähtiin ja taviksista terroristeihin osaavat laatia täkyjä, joihin tarttumalla journalismi tulee edistäneeksi sellaisiakin agendoja, joita sen ei ollut tarkoitus edistää.

Median tavat reagoida somekohuihin ja kiertäviin tarinoihin puhuttavat monia median, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkijoita. Mediakohu-hanke yhdistää akateemista tutkimusta, media-aktivismia ja mediapedagogiikkaa.
Mediakohu-hankkeen sivut

Tarninallisuus on yleistynyt mediakerronnassa. Kertomuksen vaarat -hankkeessa tutkitaan esimerkkitarinoiden yhteiskunnallista käyttöä, myös ilmiön varjopuolia.
Kertomuksen vaarat -hankkeen sivut

Erityisesti nopeissa uutistilanteissa erilaiset viestit ja tulkinnat lähtevät kiertämään voimallisesti ja voivat tuottaa yllättäviäkin kerrannaisvaikutuksia. Toimintamalleja on kehitetty esimerkiksi terrorismia koskevan kriisiviestinnän tutkimuksen parissa.
Juttu Aino Ruggieron tutkimuksesta

Journalismin uudistusliikkeitä muualla

Eri puolilla maailmaa on meneillään erilaisia journalismin suuntauksia ja kehitysprojekteja, joissa journalismilta vaaditaan entistä suurempaa yhteiskuntavastuuta ja oman toiminnan seurausten tunnistamista. Tällaisen ajattelun taustalla on konstruktionistinen näkemys journalismista ja mediasta: maailmasta kertominen ei koskaan ole pelkkää tiedonvälitystä tai tapahtuneen heijastamista peilin tavoin, vaan kuva todellisuudesta rakentuu erilaisten valintojen kautta. Media on väistämättä osallinen siinä maailmassa, mistä kertoo, ja esimerkiksi konfliktien saama julkisuus vaikuttaa usein tapahtumien kulkuun. Näissä keskusteluissa korostetaankin objektiivisuuden ja neutraaliuden ihanteiden sijaan läpinäkyvyyttä: yleisölle on avattava ne lähtökohdat, rajaukset ja eettiset periaatteet, jotka journalismia ohjaavat.

Esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa puhutaan paljon “rakentavasta journalismista” (constructive journalism). Rakentavan journalismin juuret ovat uutistoimituksissa työskennelleiden toimittajien ja päätoimittajien kehitysprojekteissa, joihin on haettu teoreettista pohjaa muun muassa psykologian opeista. Tavoitteena on yleisön aktivoiminen ja sitouttaminen kertomalla yhteiskunnallisten ongelmien yhteydessä myös toiminnan mahdollisuuksista ja toivoa herättävistä kehityssuunnista. Rakentava journalismi on reaktio havaintoon, että ongelmia ja kriisejä korostava journalistinen julkisuus ahdistaa ja sitä kautta passivoi yleisöjä: ihmiset väsyvät huonoihin uutisiin ja kääntyvät niistä poispäin. Positiivisista kehityskuluista ja ratkaisujen mahdollisuuksista kertominen rohkaisee toimimaan ja osoittaa, ettei tulevaisuus ole toivoton. Näin myös yleisön suhde kuluttamaansa mediaan muodostuu vuorovaikutteisemmaksi ja kiinteämmäksi.

Yhdysvalloissa samankaltaista ajattelua edustaa “ratkaisukeskeisen journalismin” suuntaus (solutions journalism). Tässä painotetaan erityisesti konkreettisista ratkaisuista raportoimista ja hyvien ideoiden kierrättämistä. Ratkaisujournalismin perusperiaate on, että paikallisiin ongelmiin löytyy usein rinnasteisia esimerkkejä muualta, ja jos ongelmia on onnistuttu toisaalla todistettavasti ratkaisemaan, näistä ratkaisuista kertominen voi auttaa käsillä olevaa yhteisöä. Ratkaisukeskeisyyden tavoitteet ovat siis vielä rakentavaa journalismia konkreettisemmin kiinni toiminnassa, ei pelkässä asenteenmuutoksessa. Myös ratkaisujournalismi pyrkii sysäämään liikkeelle toimintaa, mutta kysymys ei ole vain aktivoimisesta, vaan myös opastamisesta.

Rakentavaa journalismia kehitetään ja edistetään erityisesti Tanskassa ja Hollannissa. Suuntauksen periaatteista ja tavoitteista voi lukea esimerkiksi tanskalaisen rakentavan journalismin instituutin sivuilta. Tämä tutkimus- ja koulutuskeskus toimii yhteistyössä Aarhusin yliopiston kanssa ja sitä rahoittaa mm. Helsingin Sanomain Säätiö tarjoamalla suomalaistoimittajille vierailustipendejä.
www.constructiveinstitute.org

Yhdysvalloissa toimiva Solutions Journalism Network tarjoaa verkkosivuillaan monenlaisia materiaaleja journalistisen työn tueksi ja inspiraatioksi. Esimerkiksi Solutions Story Tracker -palvelun kautta pääsee etsimään ratkaisukeskeisiä juttuja juuri itselle tärkeistä aiheista.
www.solutionsjournalism.org

Ammattikorkeakoulu Haaga-Helian toimittajaopiskelijat toteuttivat yhdessä Ylen kanssa “Ratkaisukone”- hankkeen, jossa tehtiin juttuja rakentavasti ja ratkaisukeskeisesti.
Ylen koonti opiskelijoiden jutuista

Yleisön aktivoiminen on toki ollut journalismin agendalla aiemminkin. Jo 1990-luvulla kansalaisjournalismi (public journalism, civic journalism) korosti journalismia yhteistoimintana yleisön kanssa ja toimittajan roolia kansalaisaktiivisuuden innostajana. Internetin yleistymisen myötä tämä keskustelu vaimeni hetkeksi, kun verkko mahdollisti suoran osallistumisen ja muutti journalistin välittäjäroolia. Tällöin alettiin puhua osallistavasta journalismista (participatory journalism). Viime vuosina verkko-osallistumisen ongelmat ovat kuitenkin havahduttaneet siihen, että kansalaiskeskustelu kaipaa aktivoimisen lisäksi myös ohjausta ja puheenjohtajuutta. Niinpä myös kansalaislähtöistä ja osallistavaa journalismia kehitetään jälleen uudella tarmolla, nyt verkkoympäristön ehdoilla.

The Coral Project on Mozillan, The New York Timesin ja The Washington Postin yhteinen hanke, jossa kootaan yhteen ja kehitetään erilaisia yleisöyhteisöjen rakentamisen menetelmiä. Hankkeen sivustolta löytyy laajasti erilaista aiheeseen liittyvää aineistoa sekä konkreettisia oppaita ja työkaluja, jotka ovat ilmaiseksi hyödynnettävissä.
The Coral Project -hanke

Sovittelu inspiroi laajalti

Sovittelujournalismi-hankkeessa haettiin työkaluja sovittelevan vuorovaikutuksen tutkimuksesta ja käytännön opeista. Sovittelujournalismin taustalla on dialoginen sovittelumalli, joka korostaa kasvua, oppimista ja yhdessä ymmärtämistä. Dialogisessa mallissa tarkoitus ei ole päätyä konsensukseen, vaan saada eri näkökulmat esiin, mennä kohti eroavaisuuksien juuria ja rakentaa niiden pohjalle yhteistä ymmärrystä.

Yhteiskunnan jakautuminen ja julkisen keskustelun kärjistyminen ovat herättäneet kasvavaa huolta. Journalismin lisäksi useilla muillakin aloilla on osoitettu kiinnostusta sovittelun menetelmiä ja dialogisuutta kohtaan. Sovittelua tehdään niin kouluissa, työyhteisöissä, perheissä kuin ympäristökiistoissakin. Tilaus rakentaville, ratkaisukeskeisille, sovitteleville ja osallistaville tavoille tehdä journalismia ei siis ole syntynyt pelkästään journalismin sisäisestä uudistumisen halusta, vaan se on osa laajempaa yhteiskunnallista trendiä.

Suomen sovittelufoorumin sivuilla voi tutustua laajaan sovittelun kirjoon Suomessa.
www.sovittelu.com

Rikos- ja riita-asioissa sovittelutoimintaa johtaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. THL:n sivuilta löytyy laajasti lisätietoa ja ohjeita sovittelun käytännöistä ja mm. sovittelutoimistojen yhteystiedot:
THL:n sivu sovittelusta

Naapuruussovittelun keskus auttaa erilaisten ihmisryhmien välisessä vuorovaikutuksessa ja pyrkii ehkäisemään yhteiskunnan polarisoitumista. Heidän sivuiltaan löytyy myös Naapuruussovittelun käsikirja, jossa tiivistetään monia sovittelevan vuorovaikutuksen perusasioita.
www.naapuruussovittelu.fi

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran Erätauko-nimisessä hankkeessa on toteutettu dialogisia keskusteluja ympäri Suomea. Mukaan on pyritty saamaan sellaisia ihmisiä, jotka muuten eivät julkiseen keskusteluun osallistu. Lähtökohta on, että hyviä käytäntöjä dialogin hyödyntämisestä on jo olemassa, mutta niiden käyttämistä pitää tukea ja lisätä.
Janne Kareisen bloggaus Erätauko-hankkeesta

Käsikirjan luvut

Poimintoja käsikirjasta

“Eri puolilla maailmaa on meneillään erilaisia journalismin suuntauksia, joissa journalismilta peräänkuulutetaan entistä suurempaa yhteiskuntavastuuta.”

“Sovittelun tavoitteena on, että osalliset kokevat tulleensa kuulluksi, ymmärretyiksi ja vakavasti otetuiksi. Lisäksi tavoitellaan sitä, että osalliset myös kuuntelevat itseään.”

“Journalismi on vastuussa yleisölle, eikä rakentavuus siten tarkoita vallanpitäjien agendojen tukemista. Yleisön näkökulman painottaminen ei myöskään tarkoita mielistelyä ja ikävien reaktioiden välttelyä.”

“Jos vastakkain on viestintäammattilaisia ja tavallisia kansalaisia, tasa-arvoinen kohtaaminen ei synny vain päästämällä osapuolet vuorotellen ääneen, vaan on tehtävä selväksi, millaisesta asemasta kukin puhuu.”

“On hyvä pysähtyä miettimään, millaisiin vastauksiin erityyppiset kysymykset ohjaavat. Kysymiseen voi hakea apua sovittelusta, dialogisuudesta ja kuuntelemisesta.”

“Vastakkainasettelujen purkamisen kannalta kuunteleminen on oleellista siksi, että vasta kun ihminen tulee itse kuulluksi, hän on valmis kuulemaan muita.”

“Jutuntekoa voi helpottaa, jos aiheena olevan jännitteen pystyy visualisoimaan esimerkiksi sipulina, vuoristona tai aurinkona.”

“Verkkokeskustelun kannatteleminen on journalistista työtä ja se ansaitsee saada ammatillista arvostusta. Sen tulisi olla mahdollista muun päivittäisen työn ohessa tai erityisenä työtehtävänä.”

“Asiallisen keskustelun pyörittäminen lisäsi sekä uutisen lukukertoja että uutisen parissa vietettyä aikaa. Kokeilujuttuja luettiin ja kommentoitiin ahkerasti viikkojen ajan.”

“Sovittelujournalismi ei ole ideologia, joka pitäisi nielaista kokonaisena tai jonka toteuttamiseen tarvitsisi käydä läpi toisiaan loogisesti seuraavia askelmia.”